30.6.2015

Vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa

K-yhtiöt (jäljempänä K) vaativat kanteessaan (kanne I) muun ohessa vahvistettavaksi, että yhtiöiden montelukastia vaikuttavana aineena sisältävät lääkevalmisteet ja yhtiöiden todisteissa kuvattu menetelmä montelukastin valmistamiseksi (niin sanottu K-menetelmä) eivät loukanneet suomalaisia patentteja FI104897 (peruspatentti, analogiamenetelmäpatentti) ja FI113045 (menetelmäpatentti) ja mahdollisia niitä koskevia lisäsuojatodistuksia.

M-yhtiöt myötäpuolineen (jäljempänä M) vaativat kanteessaan (kanne II) muun ohessa vahvistettavaksi, että K loukkaa M:n suomalaiseen patenttiin FI104897 perustuvaa yksinoikeutta valmistaessaan, tarjotessaan, saattaessaan vaihdantaan ja käyttäessään montelukastia sisältäviä tuotteita.

Käräjäoikeuden tuomio 28.2.2011

Käräjäoikeus totesi, että siltä osin kuin kysymys oli peruspatentista todistustaakka sekä negatiivisen vahvistuskanteen että loukkauskanteen osalta oli patenttilain 57 a §:n perusteella K:lla. Menetelmäpatenttia koskevalta osalta todistustaakka oli vahvistuskanteen osalta K:lla oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n nojalla.

Käräjäoikeus katsoi, että Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean edustajan todistuksella oli vahvistettu se, että asiassa esitetyssä todisteessa oli kuvattu ainoa myyntilupiin Suomessa hyväksytty Intiassa toimivan yhtiön (jäljempänä Matrix-yhtiö) synteesireitti ja että sanottu yhtiö oli ainoa näissä myyntiluvissa ilmoitettu vaikuttavan aineen valmistaja. Todistaja BHB:n kertomuksen mukaan Matrix-yhtiö valmisti Suomeen toimitettavan montelukastin tehtaillaan Intiassa käyttäen K-menetelmää. Käräjäoikeudelle ei ollut esitetty mitään todistelua, joka olisi antanut aiheen epäillä todistaja BHB:n kertomuksen luotettavuutta. Mikään asiassa esitetty todistelu ei tukenut M:n väitettä siitä, että myyntilupa-asiakirjoissa kuvatun synteesireitin mukainen valmistusmenetelmä ei olisi käyttökelpoinen teollisesti. Esitetyn todistelun perusteella käräjäoikeus katsoi, että K oli täyttänyt sille patenttilain 57 a §:n nojalla kuuluvan näyttövelvollisuuden siitä, mitä menetelmää se käytti.

Käräjäoikeus totesi patentin loukkausta koskevan kanteen osalta, että M:n peruspatentilla suojatut menetelmät ja K-menetelmä olivat keskenään erilaisia menetelmiä saman lääkevalmisteissa vaikuttavan aineen, montelukastin, valmistamiseksi. K-menetelmän mukaiset osatekijät eivät olleet olennaisesti samanarvoisia peruspatentin patenttivaatimuksen mukaisten menetelmien osatekijöiden kanssa. Alan keskimääräisen ammattimiehen kannalta K-menetelmä ei ollut peruspatentin ilmeinen vaihtoehto. Käräjäoikeus totesi edelleen, että koska kemiallista ekvivalenssia ei vallinnut miltään osin ja koska M:n menetelmäpatentilla suojatut menetelmät montelukastin ja sen suolojen valmistamiseksi olivat täysin erilaiset kuin K-menetelmä, ei oikeudellista ekvivalenssia ollut myöskään M:n menetelmäpatentin ja K-menetelmän välillä.

Käräjäoikeus hyväksyi K:n negatiivisen vahvistuskanteen (kanne I) ja hylkäsi M:n kanteen (kanne II).

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Ari Wirén, Henrikki Mikkola ja Kari Lappi.

Helsingin hovioikeuden tuomio 23.1.2013

Kysymyksenasettelu

Hovioikeus totesi, että M:n peruspatentti FI104897 on niin sanottu analogiamenetelmäpatentti. Patentti on myönnetty menetelmälle uuden tuotteen montelukastin valmistamiseksi. M:n patentti FI113045 on menetelmäpatentti montelukastin valmistamiseksi.

Asiassa oli riidatonta, että K:lla oli patenttilain 57 a §:n nojalla todistustaakka peruspatentin osalta ja kanteen I kantajana oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n mukainen todistustaakka myös menetelmäpatentin osalta. Asiassa oli edelleen riidatonta, että K-tuotteiden vaikuttava aine oli samanlainen tuote M:n peruspatentilla suojatun tuotteen kanssa. K:n tuli sen vuoksi esittää selvitys siitä, että Matrix-yhtiö oli valmistanut K:n montelukastituotteiden vaikuttavan aineen jollakin muulla kuin M:n patenttien suojaamalla menetelmällä. Asiassa oli riitaista ja siten ensin ratkaistavana se, oliko K täyttänyt patenttilain 57 a §:n mukaisen näyttötaakkansa.

Patenttilain 57 a §:n tulkinnasta

Yleistä

Patenttilain 57 a §:n mukaan jos patentti on myönnetty menetelmälle uuden tuotteen valmistamiseksi, on ilman patentin haltijan suostumusta valmistettu samanlainen tuote katsottava valmistetuksi patentoidulla menetelmällä, jollei muuta näytetä toteen. Pykälän 2 momentin mukaan esitettäessä vastanäyttöä tulee vastaajan oikeutettu etu hänen liikesalaisuuksiensa suojelemiseksi ottaa huomioon.

Analogiamenetelmäpatentteihin sovellettava käänteistä todistustaakkaa koskeva säännös perustuu TRIPS-sopimuksen 34 artiklaan kuten käräjäoikeuden tuomiossa todettiin. TRIPS-sopimus on neuvoteltu Maailman kauppajärjestöä WTO:ta perustettaessa vuonna 1994 ja sen tarkoituksena on ollut edistää muun muassa teollis- ja tekijänoikeuksien tehokasta ja riittävää suojelua ja varmistaa, että teollis- ja tekijänoikeuksien täytäntöönpanoa koskevat toimenpiteet ja menettelytavat eivät itsessään muodostu asianmukaisen kaupan esteiksi. Jäsenet voivat säätää kansallisessa lainsäädännössään sopimuksen edellyttämästä laajemmasta suojasta edellyttäen, ettei sellainen suoja ole vastoin sopimuksen määräyksiä. Jäsenet voivat vapaasti valita tarkoituksenmukaiset keinot tämän sopimuksen määräysten sisällyttämiseksi niiden omiin oikeusjärjestyksiin ja -käytäntöön (liite 1, liite 1C ja Osa I, artikla 1).

Patenttilain 57 a §:n esitöiden (HE 161/1995 vp) mukaan menetelmäpatentin loukkausta koskevassa oikeudenkäynnissä kantajan tulee näyttää toteen, että loukkaustapauksissa on kyse samanlaisista uusista tuotteista ja vastaajan tulee näyttää toteen, että hänen menetelmänsä ei loukkaa samanlaisen tuotteen valmistamiseksi käytettävän menetelmän patenttia. Liikesalaisuuksien suojelun osalta lain esitöissä todetaan, että tarkoituksena on estää se, että patentinhaltija voisi loukkausoikeudenkäynnin avulla saada ilman aiheellista syytä tai tarpeettoman laajasti tietoonsa kilpailijansa liike- ja yrityssalaisuuksia, esimerkiksi keksinnön valmistamiseen liittyviä yksityiskohtia. Ehdotuksen mukaan vastaaja joutuisi loukkausoikeudenkäynnissä paljastamaan vastanäyttönä valmistusmenetelmiään vain asian käsittelyn kannalta tarvittavassa määrin. Kuten käräjäoikeus totesi, ehdotuksen tarkoituksena oli parantaa patentinhaltijan asemaa, jonka oli esimerkiksi bioteknologian keksintöjen osalta vaikea esittää näyttöä toisen osapuolen valmistusmenetelmistä.

Kuten patenttilain 57 a §:n esitöistä ilmenee, säännöksellä on nimenomaisesti tarkoitettu tehdä poikkeus normaaliin todistustaakan jakoon. Pykälän 1 momentin sanamuodon "on ... katsottava" mukaisesti kyse on niin sanotusta legaalisesta presumptiosta. Tästä seuraa, että nyt esillä olevassa tapauksessa, jossa riidattomasti oli kysymys samanlaisista uusista tuotteista kuin patentilla suojatussa menetelmässä, vastaajan oli esitettävä riittävä selvitys käyttämästään valmistusmenetelmästä täyttääkseen lain mukaisen näyttötaakkansa.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n mukaan oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti kaikkia esiintulleita seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena. Vanhemmassa prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa on lähdetty siitä, että vain täysi näyttö käy riittävästä näytöstä. Uudemmassa kirjallisuudessa on kannatettu joustavaa näyttökynnystä juttutyypistä riippuen, jolloin riittävä näyttö on määritelty eräänlaiseksi korkeamman asteen todennäköisyydeksi (ks. esim. Juha Lappalainen: Näytön arviointi. Teoksessa Frände, Dan ym.: Prosessioikeus, 2012, s. 681 - 682 ja 698 - 700). Näkökohdat, jotka muovaavat todistustaakan jakautumista, vaikuttavat myös siihen, kuinka korkealle näyttökynnys asetetaan. Patenttilain 57 a §:n säännös edellyttää oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 1 momentin mukaista riittävää näyttöä kuten dosentti X toteaa M:n pyynnöstä antamassaan asiantuntijalausunnossa. Hovioikeus piti tätä kantaa perusteltuna senkin vuoksi, että patenttilain 57 a § vain kääntää todistustaakan, siinä ei ole alennettu näyttökynnystä, joka olisi ilmennyt sanamuodosta.

Liikesalaisuuksien merkitys näyttötaakalle

Lain esityöt edellyttivät edellä selostetulla tavalla sitä, että vastaajan oli tarvittavassa määrin esitettävä selvitystä käyttämästään valmistusmenetelmästä. Tämä ilmeni myös jo patenttilain 57 a §:n 2 momentin sanamuodosta "vastanäyttöä esitettäessä". Lain esitöistä tai TRIPS-sopimuksesta ei tarkemmin ilmennyt, mitä näyttöä valmistusmenetelmästä tuli esittää tai miten vastaajan oikeutettu etu liikesalaisuuksien suojelemiseksi tuli ottaa huomioon.

Lain esitöissä todetaan kuitenkin, että liike- ja yrityssalaisuuksien suoja on lainsäädännössä kattavasti järjestetty. Esitöissä todetaan, että sekä laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa (1061/1978) että rikoslain 30 luvun 5 ja 6 §:t suojaavat liike- ja yrityssalaisuuksien oikeudetonta hankkimista sekä oikeudetonta ilmaisemista ja hyväksikäyttöä. TRIPS-sopimuksen säännös liikesalaisuuksien suojaamisesta koskee lain esitöiden mukaan erityisesti niiden suojaamista näyttöä esitettäessä ja vastaanotettaessa, ja siinä viitataan vastaavan suojan osalta oikeudenkäymiskaaren 17 lukuun ja oikeudenkäynnin julkisuudesta annettuun lakiin (945/1984). Viimeksi mainittu laki on kumottu 1.10.2007 voimaan tulleella lailla oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa (370/2007). Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999, voimaan 1.12.1999) sisältää aikaisempaa tarkemmat määräykset myös salassa pidettävistä asiakirjoista. Edellä mainittuihin lakeihin sisältyy myös rangaistussäännöksiä, mikäli salassapitovelvollisuutta rikotaan (oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 34 § ja laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 35 §).

Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n mukaan tuomioistuin voi asianosaisen pyynnöstä tai erityisestä syystä muutoinkin päättää, että oikeudenkäyntiasiakirja on pidettävä tarpeellisin osin salassa, jos siihen sisältyy muussa laissa salassa pidettäväksi määrättyjä tietoja. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 20 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat muun muassa asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- ja ammattisalaisuudesta. Helsingin käräjäoikeus on 10.3.2011 antamassaan päätöksessä nro 8940 edellä selostettujen pykälien nojalla määrännyt tässä asiassa pidettäväksi salassa varsin suuren määrän asiakirjoja, koska niissä käsitellään K:n ja sen sopimusvalmistajan liikesalaisuuksia. Oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 15 § mahdollistaa asian käsittelyn yleisön läsnä olematta esimerkiksi silloin, kun esitetään lain 10 §:n mukaan salassa pidettäväksi määrättyä asiakirjaa. Edelleen saman lain 24 §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä ratkaisun pidettäväksi tarpeellisilta osin salassa, jos ratkaisu sisältää tietoja, joiden salassa pitämiseksi on annettu 10 §:ssä tarkoitettu salassapitomääräys. Näin on tapahtunut myös tässä asiassa.

Edellä selostetulla tavalla jo patenttilain 57 a §:n säätämisen aikaan ja myös sen jälkeen on Suomen lainsäädännössä varsin kattavasti säädelty liikesalaisuuksien suojasta. Edellä TRIPS-sopimuksesta lausutun perusteella hovioikeus

piti varsin todennäköisenä, että ainakin TRIPS-sopimusta solmittaessa ja mahdollisesti edelleen on siihen liittyneiden maiden välillä ollut eroavaisuuksia sen suhteen, miten liikesalaisuuksien suoja oikeudenkäynnissä on järjestetty. Tätä taustaa vasten TRIPS-sopimuksen 34 artiklan 3. kohdan, joka vastaa patenttilain 57 a §:n 2 momenttia, varsin luonnollinen tulkinta oli, että määräyksellä oli haluttu huolehtia siitä, että jokaisessa sopimukseen liittyvässä maassa huolehditaan käännettyä todistustaakkaa säädettäessä myös liikesalaisuuksien suojasta. Kun patenttilain 57 a §:n säätämisvaiheessa Suomessa on ollut kattava säännöstö liikesalaisuuksien suojasta, jota tämän jälkeen on vielä ajanmukaistettu, hovioikeuden käsitys oli se, että K:n tuli esittää myös valmistusmenetelmästä sellainen näyttö, että asiantuntijat ja heidän lausuntojensa perusteella tuomioistuin voivat riittävällä varmuudella arvioida, loukkasiko K:n menetelmä joko M:n peruspatentissa tai menetelmäpatentissa suojattua menetelmää. Mikäli tämä edellytti liikesalaisuuksien paljastamista, voitiin niiden suoja ottaa huomioon tarpeen mukaan edellä selostettujen säännösten nojalla. Patenttilain 57 a §:n 2 momentin säännös liikesalaisuuksien suojasta ei siten muuta tai vaikuta 1 momentissa säädettyyn todistustaakan jakoon.

Hovioikeuden arvion mukaan käräjäoikeus oli tulkinnut K:n näyttötaakkaa vastoin 57 a §:ssä tarkoitettua tavalla, joka tosiasiassa palautti näyttötaakan patentin haltijalle. Tämä ilmeni ensinnäkin siinä käräjäoikeuden toteamassa (sivu 63), että yksityiskohtaisia tietoja valmistusprosessista voitiin joutua esittämään sellaisissa tilanteissa, joissa patentinhaltija oli omalta osaltaan esittänyt todistelua esimerkiksi siitä, että patentinhaltijan patentoidulla menetelmällä ja patenttia loukkaavaksi väitetyn kilpailijan tuotteita oli valmistettu kahdella tai useammalla menetelmällä, joista yksi tai useampi oli identtinen kannepatentilla suojatun menetelmän kanssa tai loukkasi kannepatentilla suojattua menetelmää. Tämä ilmeni myös käräjäoikeuden todettua (sivu 61), ettei M ollut esittänyt mitään selvitystä sen väitteensä tueksi, että K valmistaisi tuotteidensa sisältämän montelukastin tosiasiallisesti käyttäen jompaa kumpaa peruspatentin ensimmäisen itsenäisen patenttivaatimuksen mukaisesta menetelmästä, menetelmää I tai menetelmää II.

Onko K täyttänyt patenttilain 57 a §:ssä säädetyn näyttötaakan?

Hovioikeus totesi, että asianosaiset olivat kertoneet hovioikeudessa asiaan vaikuttavilta osin samalla tavalla kuin heidän kertomakseen oli käräjäoikeuden tuomioon kirjattu.

Edelleen hovioikeus totesi, että K oli esittänyt kirjallisina todisteina käyttämästään menetelmästä erityisesti todisteet K6-8, K10-12, K14-15, K19-22 ja K26.

Todisteista K11, K12 ja K21 ilmenivät niin sanotut jäljitettävyystiedot. K:n mukaan ne osoittivat, että Matrix-yhtiö valmisti K:n tuotteisiin käytettävän montelukastin. Hovioikeus totesi olleen riidatonta, että Matrix-yhtiö valmisti K:n tuotteissa käytettävän montelukastin. Jäljitettävyystiedot selvittivät jokaisen K:lle toimitetun erän osalta, mistä erästä kukin tuote oli Matrix-yhtiön tehtaalla valmistettu. Jäljitettävyystiedot eivät sen sijaan kertoneet mitään siitä, millä menetelmällä Matrix-yhtiön toimittama montelukasti oli valmistettu.

K10, K15, K22 ja K23 olivat K:n tekemiä analyyseja Matrix-yhtiön toimittamasta montelukastista. Niiden tarkoituksena oli osoittaa, että Matrix-yhtiön toimittama montelukasti oli amorfista, kun taas peruspatentilla valmistettu montelukasti oli kiteistä.

Todistajien OS:n ja AK:n lausumista kävi ilmi, että patenttivaatimuksen mukainen montelukastin vapaa happo voi olla kiteinen tai amorfinen eikä patenttivaatimus tältä osin asettanut mitään vaatimuksia. Käräjäoikeuden asiantuntijat olivat tähän liittyen todenneet, ettei K:n menetelmän vaiheita 3 ja 4 ollut peruspatentissa eikä niiden tuloksena olleita fysikaaliselta rakenteeltaan erilaisia suoloja (kiteinen/amorfinen) otettu huomioon kemiallisessa vertailussa tai ekvivalenssia arvioitaessa. Edellä lausutuilla perusteilla hovioikeus totesi, etteivät mainitut raportit kertoneet mitään siitä, millä menetelmällä K:n käyttämän montelukastin vapaa happo oli valmistettu.

Todisteet K7 ja K8, jotka koskivat Matrix-yhtiölle myönnettyjä patentteja, olivat myös sinänsä riidattomia. Ne eivät kertoneet mitään siitä, millä menetelmällä Matrix-yhtiö tosiasiassa oli valmistanut Suomessa myytävän montelukastin.

Käräjäoikeus oli pitänyt erityisen tärkeinä kirjallisia todisteita K6 ja K26. Todiste K26 oli Fimean edustajan todistus siitä, että todisteessa K6 oleva synteesireitti oli osa K:n myyntilupahakemuksensa yhteydessä toimittamaa niin sanottua DMF-dokumentaatiota. Todisteiden perusteella oli selvää, että K:lle myönnetyt myyntiluvat perustuivat todisteessa K6 esitettyyn synteesiteoriaan. Sekä AK että OS olivat todistajina kuultuina todenneet, ettei todisteen K6 nojalla ollut mahdollista tehdä koetta, toimiko siinä ilmoitettu synteesireitti. Molempien mukaan siitä puuttui olennaisia tietoja, muun muassa suhteelliset ainemäärät, reaktiolämpötilat ja käytetyt liuottimet. Näiden puutteiden vuoksi menetelmän toimivuutta oli mahdotonta arvioida. Todisteesta K6 ei siten ilmennyt se, miten montelukasti tosiasiassa valmistettiin.

Käräjäoikeus oli todistaja BHB:n ja todistaja BM:n yhdenmukaisten kertomusten perusteella, joita sen mukaan tukivat annetut kirjalliset todisteet, katsonut selvitetyksi, että montelukasti valmistettiin K-menetelmällä.

BHB toimi Matrix-yhtiön toimitusjohtajana Intiassa. BM toimi tuotetoimitusten apulaisjohtajana K:n tehtaalla Sloveniassa, jonne Matrix-yhtiö toimitti montelukastin edelleen jatkojalostusta varten. BM ei ollut väittänytkään tietävänsä sitä, millä menetelmällä montelukasti valmistettiin. Siitä taas, että Matrix-yhtiö oli toimittanut hänen yhtiölleen montelukastin, ei ollut mitään riitaa ollutkaan. Kirjalliset todisteet selvittivät BM:lle toimitettuja montelukastieriä, mikä myös oli ollut riidatonta. Esitetyistä kirjallisista todisteista ei siten edes yhdistettynä BM:n todistajankertomukseen ilmennyt se, miten montelukasti todellisuudessa valmistettiin.

BHB oli montelukastin valmistavan yhtiön toimitusjohtaja. Kysymys oli siitä, voitiinko patentinhaltijan oikeutetut edut turvata sillä, että mahdollisen loukkaajan kanssa yhteistyössä ollut ja väitetyn loukkauksen toteuttavan vaikuttavan aineen valmistajan kertomus hyväksyttiin sellaiseksi näytöksi, jota patenttilain 57 a §:ssä tarkoitetaan. Hovioikeuden mukaan oli selvää, ettei se ollut hyväksyttävää tällaisessa asiassa, jossa oli kysymys monimutkaisesta kemiallisesta tuotantoprosessista ja todellista valmistusmenetelmää koskevasta informaatiosta.

Hovioikeus totesi, että K olisi voinut täyttää todistustaakkansa esittämällä ainakin osan edellä mainitusta DMF-otteesta valmistusmenetelmän osalta. Valmistusmenetelmän selvittämiseen oli olemassa muitakin vaihtoehtoja. Hovioikeus totesi, että K oli kieltäytynyt käräjäoikeuden ehdotuksesta, jossa K olisi yhdessä M:n kanssa teettänyt esimerkiksi VTT:n avulla tutkimuksen kanteissa tarkoitettujen farmaseuttisesti vaikuttavien aineiden koostumuksesta. Tämä oli lähellä sitä mahdollisuutta, että asianosaiset olisivat antaneet ulkopuoliselle asiantuntijalle mahdollisuuden tutustua käytettävään menetelmään. Asiantuntija, joka voisi antaa tietoja oikeudelle, olisi tietysti salassapitovelvollinen menetelmän tarkemman sisällön suhteen.

Hovioikeus totesi vielä, että se oli relevantilla tavalla samankaltaisessa asiassa tuomiossaan 30.12.2010 nro 3559 katsonut, että analogiamenetelmäpatentin kanssa samanlaista tuotetta valmistanut ei ollut esittänyt riittävää näyttöä omasta valmistusmenetelmästään ja kärsi siten patenttilain 57 a §:n käännettyä todistustaakkaa ilmaiseman normin perusteella menetelmänsä selvittämättä jättämisen johdosta aiheutuvan haitallisen seurauksen.

Lopputulos patentin loukkauksen osalta

Hovioikeus katsoi, ettei K ollut esittänyt varmaa ja uskottavaa selvitystä siitä, miten sen tuotteissaan käyttämä montelukasti valmistettiin. K ei näin ollen ollut esittänyt käsittelyn kannalta riittävää näyttöä siitä, että K:n Suomen markkinoille tarkoitettujen lääkkeiden sisältämä montelukasti olisi valmistettu K:n ilmoittamalla menetelmällä. Patenttilain 57 a §:n nojalla K:n lääkkeiden sisältämän montelukastin oli katsottava tulleen valmistetuksi peruspatenttia FI104897 loukkaavalla menetelmällä. Samaan näyttöön nähden K ei myöskään ollut esittänyt oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:ssä tarkoitettua riittävää näyttöä siitä, ettei se loukkaisi M:n menetelmäpatenttia FI113045.

Edellä esitetyillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi K:n kanteen (kanne I).

Lisäksi hovioikeus M:n kanteen käyttökorvausta koskevilta osin (kanne II) hyväksyen velvoitti K:n suorittamaan M:lle vaaditun korvauksen keksinnön hyväksikäyttämisestä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Antti Miettinen, Helena Vihriälä ja Reima Jussila.

Perustelut

Asian käsittelyn aikaisemmat vaiheet

1. K on nostanut Helsingin käräjäoikeudessa M:ää vastaan patenttilain 63 §:n 2 momentissa tarkoitetun kanteen (negatiivinen vahvistuskanne), jossa se on vaatinut muun ohessa vahvistettavaksi, että K:n montelukastia vaikuttavana aineena sisältävät lääkevalmisteet ja montelukastin valmistamiseksi käytetty niin kutsuttu K-menetelmä eivät loukkaa M:n suomalaisia patentteja nro FI104897 (peruspatentti, niin sanottu analogiamenetelmäpatentti) ja nro FI113045 (menetelmäpatentti). M on puolestaan ajanut käräjäoikeudessa K:ta vastaan kannetta, jossa se on vaatinut muun ohessa vahvistettavaksi, että K on sen ajamassa kanteessa kuvatulla toiminnallaan patenttilain 57 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla loukannut M:n suomalaiseen patenttiin nro FI104897 (peruspatentti) perustuvaa yksinoikeutta. Asianosaiset ovat käräjäoikeudessa puolin ja toisin kiistäneet kanteet.

2. Käräjäoikeus on 28.2.2011 antamallaan tuomiolla hyväksynyt K:n vahvistuskanteen kokonaisuudessaan ja hylännyt M:n patentinloukkauskanteen.

3. M on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut käräjäoikeuden tuomion kumoamista, koska K ei ollut täyttänyt sille peruspatentin osalta patenttilain 57 a §:n 1 momentin mukaan ja menetelmäpatentin osalta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n mukaan kuuluvaa näyttötaakkaa siitä, millä M:n patentteihin nähden erilaisella menetelmällä sen tuotteissaan käyttämä farmaseuttinen aine montelukasti on valmistettu. K on vastauksessaan vaatinut M:n valituksen hylkäämistä. K on katsonut täyttäneensä käyttämäänsä valmistusmenetelmää eli K-menetelmää koskevan näyttötaakkansa käräjäoikeudessa esittämillään kirjallisilla todisteilla ja henkilötodistelulla.

4. Lisäksi K on hovioikeudessa uudistamansa, aikaisemmin esittämänsä näytön ohessa vedonnut hovioikeudessa uutena kirjallisena todisteena nimenomaisesti yksilöimiinsä montelukastinatrium-valmistuseriä koskeviin erätietoraportteihin (viisi erätietoraporttikokonaisuutta, kirjallinen todiste K29), jotka yhtiön mukaan osoittavat, että kyseiset erät montelukastinatriumia on valmistettu K-menetelmällä. Hovioikeus on 29.8.2012 antamallaan päätöksellä jättänyt K:n nimeämän uuden kirjallisen todisteen oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin ja 26 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla huomioon ottamatta, koska K ei ollut saattanut todennäköiseksi, ettei se ollut voinut vedota todisteeseen jo käräjäoikeudessa taikka että sillä olisi ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

5. Hovioikeus on 23.1.2013 antamassaan tuomiossa kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja hylännyt K:n vahvistuskanteen. Edelleen hovioikeus katsottuaan, että M:n kanteessa tarkoitettu peruspatentin nro FI104897 (analogiamenetelmäpatentti) loukkaus oli tapahtunut, on velvoittanut K:n suorittamaan M:lle patenttilain 58 §:n 1 momentin nojalla korvausta keksinnön hyväksikäyttämisestä.

Mistä asiassa on kysymys Korkeimmassa oikeudessa

6. K:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko yhtiö negatiivista vahvistuskannetta koskevassa asiassa kantajana ja patentin loukkauskannetta koskevassa asiassa vastaajana täyttänyt sille yhtäältä patenttilain 57 a §:n 1 momentin nojalla peruspatentin osalta (analogiamenetelmäpatentti) ja toisaalta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n nojalla menetelmäpatentin osalta kuuluvan näyttövelvollisuuden. Tähän liittyen tulee lisäksi arvioitavaksi hovioikeuden menettely siltä osin kuin kysymys on K:n hovioikeudessa vetoaman uuden kirjallisen todisteen K29 jättämisestä huomioon ottamatta.

Todistustaakka, sovellettavat säännökset ja tulkinta

7. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n mukaan riita-asiassa kantajan tulee näyttää toteen ne seikat, jotka tukevat kannetta. Jos vastaaja edukseen tuo esiin jonkin seikan, on hänenkin vahvistettava se todisteilla.

8. Patenttilain 57 a §:n 1 momentin mukaan jos patentti on myönnetty menetelmälle uuden tuotteen valmistamiseksi, on ilman patentin haltijan suostumusta valmistettu samanlainen tuote katsottava valmistetuksi patentoidulla menetelmällä, jollei muuta näytetä toteen.

9. Patenttilain 57 a § perustuu teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn TRIPS-sopimuksen (Agreement on Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights, TRIPS-Agreement, Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamissopimuksen liite 1 C) 34 artiklaan, joka velvoittaa jäsenvaltion säätämään menetelmäpatenttien osalta käänteisestä todistustaakasta.

10. Kansallista säännöstä on tulkittava TRIPS-sopimuksen mainitun artiklan mukaisella tavalla. Tulkintavaikutus seuraa paitsi kansallisen oikeuden myös Euroopan unionin oikeuden vaatimuksista, sillä TRIPS-sopimus kuuluu nykyisin unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvan kauppapolitiikan alaan (tuomio Daiichi Sankyo, C-414/11, EU:C:2013:520, kohdat 49 ja 53). Unionin tuomioistuimella on siten toimivalta tulkita sopimuksesta unionille johtuvia velvoitteita (tuomio Merck Genéricos, C-431/05, EU:C:2007:496, kohta 33).

11. TRIPS-sopimuksen 34 artiklan 1 kohdasta nimenomaisesti ilmenevin tavoin patentin loukkauskanteen vastaajalle asetettavan käännetyn todistustaakan todistusteemana on se, että käytetty menetelmä samanlaisen tuotteen valmistamiseksi on erilainen kuin patentoitu menetelmä. Sopimusmääräys koskee todistustaakkaa ja todistusteemaa. Se ei sisällä määräyksiä sovellettavasta näyttökynnyksestä eikä myöskään todistelukeinoista tai näytön arvioinnista, vaan nämä kysymykset jäävät sopimuspuolen oman oikeusjärjestyksen varaan.

12. Myöskään Euroopan parlamentin ja neuvoston 29. päivänä huhtikuuta 2004 annettu direktiivi teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta (2004/48/EY) ei sisällä näyttökynnystä koskevia erityisiä määräyksiä. Direktiivin tavoitteena on johdantokappaleen 10 mukaan lähentää lainsäädäntöjä, jotta voidaan varmistaa teollis- ja tekijänoikeuksien suojan korkea, yhdenvertainen ja yhdenmukainen taso sisämarkkinoilla. Direktiivin 3 artiklan mukaan toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia ja niitä on sovellettava siten, että vältetään luomasta esteitä lailliselle kaupankäynnille ja säädetään takeista niiden väärinkäytön estämiseksi. Korkein oikeus toteaa, että näillä yleisillä velvoitteilla voi sinänsä olla merkitystä prosessuaalisten säännösten soveltamisen ja tulkinnan kannalta. Näyttökynnystä koskevia oikeussääntöjä ei kuitenkaan ole nimenomaisesti direktiivillä harmonisoitu. Näyttökynnys jää siten lähtökohtaisesti arvioitavaksi kansallisen oikeuden pohjalta. Asiassa ei ole väitetty olevan eikä kansallisten oikeusjärjestysten keskinäisistä eroavuuksista huolimatta Korkeimman oikeuden arvioinnin mukaan olekaan perustetta ennakkoratkaisun pyytämiseen unionin oikeuden tulkinnan varmistamiseksi.

13. Patenttilain 57 a §:n 2 momentissa on lisäksi säädetty, että esitettäessä vastanäyttöä tulee vastaajan oikeutettu etu hänen liikesalaisuuksiensa suojelemiseksi ottaa huomioon. Säännös perustuu TRIPS-sopimuksen 34 artiklan 3 kohtaan.

14. Edellisessä kohdassa mainittujen patenttilain 57 a §:n 2 momentin ja TRIPS-sopimuksen 34 artiklan 3 kohdan sanamuodot osoittavat jo sinänsä, että toisin kuin hovioikeus on katsonut, säännöksen ja sopimusmääräyksen tarkoitus ei rajoitu asianosaisen liikesalaisuuksien suojaamiseen suhteessa kolmansiin osapuoliin vaan että sen tarkoituksena on turvata liikesalaisuuksien suojaamisen tarvetta myös suhteessa oikeudenkäynnin vastapuoleen. Tätä voidaan sanamuodon perusteella pitää niin selvänä, ettei tämän kysymyksen osalta ole unionin tähänastisen oikeuskäytännön valossa tarvetta ennakkoratkaisun pyytämiseen unionin tuomioistuimelta.

15. Mainitulla liikesalaisuuksien suojaa koskevalla sääntelyllä ei toisaalta ole tarkoitettu puuttua näyttökynnykseen. Lain esitöissä (HE 161/1995 vp s. 11) on todettu seuraavasti: "Ehdotetulla säännöksellä estettäisiin se, että patentinhaltija voisi loukkausoikeudenkäynnin avulla saada ilman aiheellista syytä tai tarpeettoman laajasti tietoonsa kilpailijansa liike- ja yrityssalaisuudet, esimerkiksi keksinnön valmistukseen liittyvät yksityiskohdat. Ehdotus sisältäisi sen, että vastaaja joutuisi loukkausoikeudenkäynnissä paljastamaan vastanäyttönä valmistusmenetelmiään vain asian käsittelyn kannalta tarvittavassa määrin." Se, jolla asiassa on todistustaakka, joutuu siten varmistamaan näytön riittävyyden riippumatta siitä, edellyttääkö se liikesalaisuuksia sisältävän näytön esittämistä. Tämä osapuoli kantaa riskin siitä, että esitettävä näyttö ei riitä osoittamaan, että käytetty valmistusmenetelmä on erilainen kuin patentoitu menetelmä.

Todistustaakan arvioinnin oikeudellinen lähtökohta

16. Korkein oikeus toteaa, että K:lla on asiassa todistustaakka montelukastin valmistusmenetelmästä patenttilain 57 a §:n nojalla siltä osin kuin kysymys on M:n analogiamenetelmäpatentista eli peruspatentista nro FI104897 sekä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n nojalla siltä osin kuin kysymys on M:n menetelmäpatentista nro FI113045. Näyttövelvollisuus ei koske K:n käyttämää valmistusmenetelmää sinänsä, vaan käytetyn menetelmän erilaisuutta verrattuna patentilla suojattuun menetelmään. K kärsii siten asiassa kielteiset seuraukset, mikäli asiassa ei ole riittävää näyttöä siitä, että K:n lääkevalmisteissa käytetty montelukasti on valmistettu patentilla suojattuihin menetelmiin nähden erilaisella menetelmällä. K on tässä tarkoituksessa esittänyt asiassa selvitystä sekä kirjallisilla todisteilla että henkilötodistelulla. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n mukaan tuomioistuimen tulee harkittuaan huolellisesti kaikkia esiin tulleita seikkoja päättää, mitä asiassa on pidettävä totena.

Kirjallinen todiste K29: Onko K asianmukaisesti hakenut muutosta hovioikeuden käsittelyratkaisuun todisteen jättämisestä huomioon ottamatta

17. K on vedonnut ensimmäisen kerran todisteeseen K29 vastatessaan hovioikeudessa M:n valitukseen. Hovioikeus on 29.8.2012 antamassaan käsittelyratkaisussa jättänyt kyseisen kirjallisen todisteen oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin ja 26 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla huomioon ottamatta. Hovioikeuden lakiin perustuvan ilmoituksen mukaisesti päätökseen ei ollut saanut hakea erikseen muutosta.

18. K on valituslupaa pyytäen hakenut Korkeimmassa oikeudessa muutosta hovioikeuden M:n valituksen johdosta antamaan tuomioon. K on perustellut pyyntöään valitusluvan myöntämisestä muun ohessa sillä, että hovioikeudessa on tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu oikeudenkäyntivirhe, kun hovioikeus ei ole ottanut vastaan K:n tarjoamaa kirjallista todistetta K29, ja tämä menettelyvirhe on vaikuttanut hovioikeudessa jutun lopputulokseen. K on katsonut, että hovioikeuden ratkaisu todisteen jättämisestä huomioon ottamatta tulisi purkaa ja poistaa.

19. M on Korkeimmassa oikeudessa K:n valitukseen vastatessaan väittänyt, että kirjallinen todiste K29 on jätettävä Korkeimmassa oikeudessa huomioon ottamatta, koska K hakiessaan muutosta Korkeimmassa oikeudessa on ilmoittanut muutoksenhaun kohteeksi hovioikeuden 23.1.2013 antaman tuomion. Sen sijaan K ei ole ilmoittanut hakevansa muutosta hovioikeuden 29.8.2012 antamaan käsittelyratkaisuun, jolla K:lta oli evätty kirjallisen todisteen K29 käyttö näyttönä asiassa. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen K:n ei voida myöskään sallia vedota mainittuun uuteen todisteeseen vasta Korkeimmassa oikeudessa.

20. Korkein oikeus toteaa, että K on Korkeimmassa oikeudessa ilmoittanut muutoksenhakunsa koskevan hovioikeuden tuomiota kokonaisuudessaan. Kuten edeltä ilmenee, hovioikeus on oikeudenkäymiskaaren säännösten nojalla kieltänyt erillisen muutoksenhaun 29.8.2012 antamaansa käsittelyratkaisuun. Tästä seuraa, että muutoksenhaku tältä osin on voinut tapahtua vain ja vasta 23.1.2013 annettua pääasiaratkaisua koskevan muutoksenhaun yhteydessä. Huomioon ottaen se, mitä K on muutoksenhakemuksessaan Korkeimmassa oikeudessa vaatinut ja esittänyt, Korkein oikeus toteaa, että K on Korkeimmassa oikeudessa hakenut muutosta myös hovioikeuden 29.8.2012 tekemään ratkaisuun todisteen K29 jättämisestä huomioon ottamatta.

Kirjallinen todiste K29: Olisiko uuteen kirjalliseen todisteeseen tullut vedota jo käräjäoikeudessa

21. Seuraavaksi on ratkaistava, onko K hovioikeudessa saattanut oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin ja 26 luvun 4 §:n 2 momentin edellyttämin tavoin todennäköiseksi, ettei yhtiö ollut voinut vedota kysymyksessä olevaan kirjalliseen todisteeseen käräjäoikeudessa tai että sillä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

22. Edellä mainitut säännökset asettavat rajoituksia uusien todisteiden esittämiselle vasta muutoksenhaussa hovioikeudessa. Tähän liittyvä niin sanottu prekluusio merkitsee asianosaiselle asetettua velvollisuutta vedota tuomion perusteeksi otettaviin seikkoihin ja todisteisiin tietyssä vaiheessa oikeudenkäyntiä uhalla, että asianosainen menettää vetoamisoikeutensa. Prekluusion tarkoituksena on edistää oikeudenkäynnin varmuutta ja keskittämistä. Lisäksi tavoitteena on vaikuttaa oikeudenkäynnin joutuisuuteen estämällä sen kohteen ja oikeudenkäyntiaineiston hallitsematon laajeneminen oikeudenkäynnin myöhäisessä vaiheessa. Täten prekluusiolla pyritään myös turvaamaan asianosaisten prosessuaalinen tasavertaisuus ja vastapuolen puolustautumismahdollisuudet. Prekluusiolla muutoksenhakuvaiheessa hovioikeudessa pyritään turvaamaan muun muassa oikeudenkäynnin painopisteen säilymistä käräjäoikeudessa ja siten oikeusastejärjestyksen ylläpitämistä. Toisaalta prekluusion edellytyksiä koskevassa punninnassa on otettava huomioon tarve välttää sitä, että kielto vedota asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiin seikkoihin ja todisteisiin johtaisi oikeudenmenetyksiin, samoin kuin tarve välttää sitä, että tosiseikkoihin ja todisteisiin vetoaminen ensimmäisessä oikeusasteessa laajenee pelkästään varmuuden vuoksi. Prekluusio muutoksenhakuvaiheessa hovioikeudessa ei saa aiheettomasti estää aineelliseen totuuteen pääsemistä.

23. K on todennut, ettei hovioikeudessa esitettyyn uuteen todisteeseen K29 ole voitu vedota oikeudenkäynnissä käräjäoikeudessa sen vuoksi, että todisteen asiakirjat eivät olleet tuolloin olleet K:n hallussa. Todisteen asiakirjat ovat farmaseuttisen aineen montelukastin valmistusasiakirjoja, jotka ovat pääosin aineen valmistajan Matrix-yhtiön liikesalaisuuksia. Lisäksi K on tukenut uuden todisteen esittämisen sallimista sillä, että M esitti valituksessaan hovioikeudelle uusia väitteitä, joita vastaan puolustautuakseen K:lle oli tullut tarve esittää kysymyksessä olevaa uutta kirjallista todistelua montelukastin valmistusmenetelmästä vastustaessaan M:n valitusta ja vaatiessaan käräjäoikeuden tuomion pysyttämistä.

24. Edellä esitetyn lisäksi K on vedonnut siihen, että uuden todistelun tarve liittyi myös Helsingin hovioikeuden niin sanotussa losartaani-jutussa 30.12.2010 antamaan tuomioon, jossa hovioikeus asetti analogiamenetelmäpatentin loukkausoikeudenkäynnissä vastaajalle hyvin korkean näyttökynnyksen geneerisissä lääkkeissä käytetyn vaikuttavan aineen, losartaanin, valmistusmenetelmän osalta. Tältä osin K on katsonut tilanteen olevan verrattavissa ennakkopäätökseen KKO 1996:135. Korkein oikeus oli siinä todennut, että se oli aiemmalla ratkaisullaan KKO 1995:215 muuttanut aikaisempaan vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön perustuvaa oikeusohjetta, mistä syystä asianosaisella oli ollut pätevä aihe olla vetoamatta uuteen seikkaan alemmissa oikeuksissa ja uusi seikka voitiin ottaa huomioon vasta Korkeimmassa oikeudessa esitettynä.

25. Korkein oikeus toteaa, että K:n ilmoitusta siitä, ettei sillä ollut ollut oikeudenkäynnin käräjäoikeudessa alkaessa hallussaan hovioikeudessa nimeämänsä kirjallisen todisteen K29 asiakirjoja, ei ole syytä epäillä. Myöskään ei ole syytä arvioida, että K:n asianajo oikeudenkäynnissä käräjäoikeudessa olisi ollut sillä tavoin puutteellista taikka huolimatonta, että yhtiön olisi jo sillä perusteella katsottava menettäneen oikeuden vedota ilmoittamaansa uuteen todisteeseen hovioikeudessa. M:n valituksesta hovioikeudelle ilmenee, että M oli voimakkaasti kiistänyt K:n nimeämän todistajan toimitusjohtaja BHB:n kertomuksen uskottavuuden. Käräjäoikeus on K:n vahvistuskanteen hyväksyessään antanut sille kuitenkin näytön harkinnassaan merkittävän todistusarvon. Edellä mainitut seikat ovat voineet perustellusti vaikuttaa siihen, että K on M:n haettua muutosta käräjäoikeuden tuomioon arvioinut lisänäytön esittämisen hovioikeudessa tarpeelliseksi.

26. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeuden edellä tarkoitetussa niin kutsutussa losartaani-ratkaisussa on ollut kysymys näytön riittävyydestä analogiamenetelmäpatentin loukkausta koskevassa riidassa. Hovioikeus on nyt kysymyksessä olevassa tuomiossaan todennut käsillä olevan tapauksen vastaavan relevantilla tavalla aiemmassa ratkaisussa kyseessä ollutta tapausta. Lisäksi hovioikeus on nimenomaisesti viitannut siihen, ettei tuossa jutussa vastaajana olleen tahon katsottu täyttäneen valmistusmenetelmää koskenutta näyttötaakkaansa. Tästä on pääteltävissä, että hovioikeuden mainitussa losartaani-ratkaisussaan omaksuma tulkinta näytön riittävyydestä on hovioikeuden omassa ratkaisukäytännössä saanut huomattavaa merkitystä linjaratkaisuna.

27. Korkein oikeus toteaa, ettei edellä kuvatussa losartaani-ratkaisussa ole ollut kysymys vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön perustuvan oikeusohjeen muuttamisesta, kuten Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisussa KKO 1996:135. Kysymys on pikemminkin siitä, että hovioikeus on mainitulla ratkaisullaan ottanut kantaa tulkinnanvaraisena pitämäänsä kysymykseen näyttökynnyksen ylittymisestä patenttilain 57 a §:ssä säädetyssä käännetyn näyttötaakan tilanteessa.

28. Syntyneessä tilanteessa K on voinut perustellusti arvioida lisänäytön esittämisen tarpeelliseksi käräjäoikeudessa esittämiensä kirjallisten todisteiden ja henkilötodistelun tueksi. Nämä seikat olisivat puoltaneet uuden näytön esittämisen sallimista hovioikeudessa. Toisaalta oikeudenkäynnin merkittävä laajeneminen voi olla uuden todisteen esittämisen sallimista vastaan puhuva seikka. Pyrkimys aineellisen totuuden selvittämiseen puoltaa oikeutta uuden todisteen esittämiseen. Asiassa esiin tulleita seikkoja kokonaisuutena arvioidessaan Korkein oikeus päätyy katsomaan, että K:lla on ollut pätevä aihe esittää nimeämänsä uusi todiste K29 vasta hovioikeudessa. Hovioikeuden ei siten olisi tullut jättää todistetta huomioon ottamatta.

Suullisen todistelun arvioinnista hovioikeudessa

29. Asiassa on kuultu K:n nimeämänä todistajana BHB:tä, joka on toiminut Matrix-yhtiön tehtaalla ensin operatiivisen toiminnan johtajana ja sittemmin yhtiön toimitusjohtajana. Tämän todistelun osalta hovioikeus on asettanut arviointinsa lähtökohdaksi kysymyksen siitä, "voidaanko patentinhaltijan oikeutetut edut turvata sillä, että mahdollisen loukkaajan kanssa yhteistyössä oleva ja väitetyn loukkauksen toteuttavan vaikuttavan aineen valmistajan edustajan kertomus hyväksytään sellaiseksi näytöksi, jota patenttilain 57 a §:ssä tarkoitetaan". Tulkintapäätelmänään hovioikeus on lausunut pitävänsä selvänä, ettei sanottu näyttö ole hyväksyttävää tällaisessa asiassa, jossa hovioikeuden mukaan on kysymys monimutkaisesta kemiallisesta tuotantoprosessista ja todellista valmistusmenetelmää koskevasta informaatiosta. Näin ollen hovioikeus ei ole hyväksynyt näytöksi sitä, mitä BHB on hovioikeudessa todistajana kuultuna kertonut.

30. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeuden edellä selostettu tulkinta, jolla todistaja BHB:n kertomukselta on pelkästään todistajan aseman perusteella kokonaan evätty näyttöarvo, rinnastuu tosiasiassa todistelukeinon kieltämiseen. Korkein oikeus pitää hovioikeuden omaksumaa kantaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:ssä säädetyn vapaan todistusharkinnan periaatteen kannalta virheellisenä. Korkein oikeus katsoo, ettei ole oikeudellista perustetta sulkea pois todistajan kertomusta patenttilain 57 a §:ssä edellytetyn näytön piiristä hovioikeuden esittämillä perusteilla. Todistajan ja hänen kertomuksensa uskottavuus ja luotettavuus sekä asiassa esitetyn todistelun näyttöarvo ja näytön riittävyys kokonaisuudessaan on oikeudenkäymiskaaren säännösten mukaan arvioitava vapaan todistusharkinnan periaatteen mukaisesti.

Johtopäätökset asian jatkokäsittelystä

31. Korkein oikeus on edellä katsonut, että hovioikeuden olisi tullut ottaa vastaan K:n tarjoama uusi todiste K29. Lisäksi Korkein oikeus on katsonut, että hovioikeus on menetellyt virheellisesti katsoessaan, ettei K:n nimeämän todistajan kertomusta voitu todistajan aseman vuoksi lainkaan hyväksyä näytöksi asiassa. Näistä syistä asian oikeudenkäyntiaineisto muuttuu Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella merkittävästi verrattuna siihen aineistoon, jonka pohjalta asia on hovioikeudessa ratkaistu. Huomioon otettava uusi kirjallinen todistelu ja henkilötodistelu ovat laadultaan sellaisia, että asiassa on lähtökohtaisesti tarpeen järjestää suullinen käsittely. Asiassa annettavan ratkaisun tulee tosiseikkojen osalta perustua näytön kokonaisuutena huomioon ottavaan harkintaan.

32. Sen vaihtoehdon puolesta, että todistelu otettaisiin vastaan Korkeimmassa oikeudessa, voidaan esittää asian kohtuulliseen käsittelyaikaan liittyvät näkökohdat, kun asiassa voitaisiin antaa Korkeimmassa oikeudessa välittömästi lopullinen ja lainvoimainen ratkaisu. Toisaalta tämä tarkoittaisi myös sitä, että asiassa huomioon otettavat uudet kirjalliset todisteet ja tässä ratkaisussa huomioon otettavaksi määrätty henkilötodistelu tulisivat arvioiduksi vain Korkeimmassa oikeudessa. Oikeusjärjestyksemme lähtökohtana on kuitenkin se, että riita-asioissakin asianosaisella tulee yleensä olla oikeus muutoksenhakuun myös näytön arviointia koskevista kysymyksistä. M onkin vastauksessaan Korkeimmassa oikeudessa pyytänyt asian palauttamista hovioikeuteen, mikäli hovioikeuden tuomio kumotaan. Edellä mainittuja näkökohtia punnittuaan Korkein oikeus harkitsee oikeaksi, että asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöslauselma

Hovioikeuden 23.1.2013 antama tuomio kanteiden I ja II osalta sekä hovioikeuden 29.8.2012 antama päätös siltä osin kuin kysymys on uusien todisteiden jättämisestä huomioon ottamatta kumotaan. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka on otettava asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja, ottaen huomioon palauttamisen syy, siinä laillisesti meneteltävä.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo ja oikeusneuvokset Juha Häyhä, Soile Poutiainen, Jorma Rudanko ja Jarmo Littunen. Esittelijä Katariina Sorvari.